perjantai 8. huhtikuuta 2016

Viikko-ohjelma 11.-15.4.2016

Maanantai: Pienryhmäpäivä. Siniset ja Tuikut ulkoilevat ensin. Punaisilla on ensin eskarituokio. Sinisten ollessa eskarituokiolla on Tuikuilla omaa ohjattua toimintaa.
Punaiset: Eskari-äidinkieltä. Harjoitellaan K-kirjainta ja -äännettä. Tutkitaan riimejä ja sanan muodostumista kirjaimista.
Siniset: Eskari-äidinkieltä. Harjoitellaan K-kirjainta ja -äännettä. Tutkitaan riimejä ja sanan muodostumista kirjaimista.
Tuikut: Sadutusta.

Tiistai: Tunnetaitotuokiolla eskarit ja Tuikut miettivät omia vahvuuksiaan. Pohditaan, missä jokainen on hyvä, harjoitellaan hyvän palautteen antamista ja vastaanottamista. Käsitellään aiheita draaman avulla.
Tuikut: Muovailua.


Keskiviikko: Pienryhmäpäivä. Punaiset ja Tuikut ulkoilevat ensin. Sinisillä on ensin eskarituokio. Punaisten ollessa eskarituokiolla on Tuikuilla omaa ohjattua toimintaa.
 Siniset: Eskari-matikkaa. Tutustutaan yhden, kahden, viiden ja kymmenen euron rahoihin ja lasketaan määriä. Pohditaan käsitteitä "raha", "tasaraha", "kallis", "halpa" ja mietitään ostamista ja eri asioiden/tavaroiden hintaa.
Punaiset: Eskari-matikkaa. Tutustutaan yhden, kahden, viiden ja kymmenen euron rahoihin ja lasketaan määriä. Pohditaan käsitteitä "raha", "tasaraha", "kallis", "halpa" ja mietitään ostamista ja eri asioiden/tavaroiden hintaa. 
Tuikut: Tunnetaitotuokio.

Torstai: Kuvasuunnistusta omalla pihalla.

Perjantai: Kevätretki Rydikselle.

Ei kommentteja: